keskiviikko 16. elokuuta 2017

Menna van Praag: The Lost Art of Letter Writing


Menna van Praag: The Lost Art of Letter Writing
Allison & Busby 2017
315 sivua
Brittiläinen romaani

Until, that is, they wander along the tiny street and come upon the tiny shop. In one of its tiny windows is tucked a tiny note, written in tiny, but elegant, handwriting, inviting them to venture inside and:
Learn the lost art of letter writing…

Cambridgessä toimii pieni paperipuoti, joka myy kauniita kirjepapereita ja laadukkaita kyniä. Kauppa on enimmäkseen hiljainen, mutta sitäkin tunnelmallisempi. Kaupan omistaja Clara Cohen on valmis auttamaan kaikkia, jotka haluavat kirjoittaa kirjeen tai aloittaa kokonaisen kirjeenvaihdon. Clara myös tarkkailee lähiseutujen ihmisiä (stalkkaamatta, toki!) ja kirjoittaa heille kirjeitä. Kirjeissä piilee myös Claran omalle kohdalle osuva mysteeri, joka kuljettaa toisen maailmansodan aikaan. Lisäksi ilmassa on, tietenkin, rakkautta.

Joskus kirjan kannessa on jotain vetoavaa. Hiihtoloman päätteeksi etsin Heathrown kentän yhdestä kirjakaupasta luettavaa. Ostin kentältä kaksi kirjaa: jo talvella lukemani, kiinnostavan ja suositeltavan Angela Carterin The Magic Toy Shopin ja vasta nyt kesällä lukuvuoroonsa tulleen Menna van Praagin The Lost Art of Letter Writingin. Jälkimmäisen laventeliin vivahtava sävymaailma, suloiset ruutuikkunat ja ajatus kirjepuodista Cambridgestä siivittävät ajatukseni ihanaan välipalakirjaan.

The Lost Art of Letter Writing onkin ihan sympaattinen romaani, muttei mitään sen enempää. Teos alkaa lupaavasti: se on herttainen ja samalla hieman salaperäinen, Cambridgeen sijoittuvana tietenkin hyvin brittiläinen.

Aluksi fokus tuntuu olevan Claran kaupassa ja puodittaren kirjoittamien kirjeiden vastaanottajissa. Sitten kaikki muuttuu, kun Clara sukeltaa kirjeiden kautta toisen maailmansodan syövereihin: suvun arvoitukseen, juutalaisiin Amsterdamissa ja osin Britanniassakin, ihmiskohtaloihin. Mennyt valottuu tietenkin kirjeissä, joissa ilmenevät ilo ja pelko, salaisuudet ja nyt, Claran silmissä, sukupolvien ketju.

Van Praag pohjustaa hyvin useita henkilöhahmojaan, mutta jossain vaiheessa romaani lässähtää ja muuttuu sujuvalukuisuudestaan huolimatta sekavaksi. Pieneksi kirjaksi aineksia on liikaa eikä mikään saa kovin syvää käsittelyä. Kirjan tittelin mukainen ajatus kirjeiden kirjoittamisesta taidemuotona unohtuu, vaikka juuri siitä lähtökohdasta romaanin ostin. Kokonaisuus jaksaa kiinnostaa sen verran, että teoksen saa luettua loppuun – juuri ja juuri, ehkä osin siksi ettei minulla ollut muuta kirjaa mukana eräällä automatkalla. Syy sekin on lukea!

The Lost Art of Letter Writingin suloisessa tunnelmassa voi siis viivähtää, mutta mitään kovin syvällistä se ei lukijaansa jätä, vaikka van Praag sekoittaakin mukaan historian varjoja juutalaisten kohtalosta sukusalaisuuksiin.

Onneksi joskus ihan kiva riittää: kupillinen teetä, skonssi, ajatus pienestä paperipuodista Cambridgessä… Van Praagin romaani unohtunee nopeasti, mutta tässähän voisi alkaa suunnitella kirjeen kirjoittamista! Niin, milloin viimeksi olen kirjoittanut oikean paperikirjeen? En muista. Kaikenlaisia lappusia tulee kyllä liitettyä vaikkapa kummilapsille postitettavien lahjojen mukaan ja olen aika hyvä postikorttien lähettäjäkin, mutta kirjeitä ei tulee enää kirjoitettua. Tuleeko teidän?

19 kommenttia:

  1. Olen ostanut kirjepapereita vasta juuri sillä ajatuksella, että kirjoitan pian ihan oikean kirjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihana ajatus! Ja kirjepaperit ovat ihania itsessäänkin - tekisi mieli ostaa. Ja kirjoittaa se kirje jollekin. :)

      Poista
  2. No, ei tule. Kirjoitan kyllä kirjeenoloisia pitkiä sähköpostikirjeitä, mutta onhan se ihan toista valita kaunis paperi, kuori ja postimerkki ja viedä kirje postiin.

    Eihän meillä enää edes ole myynnissä missään niitä kauniita laatikoita, joissa on yhteenkuuluvat sekä paperi, että kuoret. Suomessa ei muuten ole tälle yhdistelmälle kirjoitusarkit ja kuoret omaa sana, kuten englannissa 'stationery'.

    Tuo kirjan alla oleva muistikirja vasta kaunis onkin. Englannissa on myös todella kauniita onnittelu- ym. kortteja. Olen joskus ostanut sieltä joulukortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, se on tosiaan eri asia. Vaikka sähköpostikirjeissäkin on puolensa. Itse kirjoittelen sellaisia yhden ystäväni kanssa, päivitämme kuulumisia viikoittain noin. Hänen kanssaan muuten joskus kirjoitin oikeita kirjeitä, mutta ne jäivät jonnekin 1990-luvulle.

      Stationery on hyvä sana. Kirjepaperipakkaus kuulostaa jotenkin - no, siltä mitä se on: pitkältä yhdyssanalta.

      Englannissa on tosiaankin ihania kortteja, samoin muistikirjoja.

      Poista
  3. Onpa kaunis kansi tuossa kirjassa. Kehottaa ottamaan kirjan käteen ja lukemaan. - Kyllä kirjeiden kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt somettamisen myötä, mutta toisaalta tulee yhteyksiä pidetyksi yllä useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kirjan kanteen minäkin sorruin. Mutta kirjeitä olisi ihana kirjoittaa. Pitäsiköhän ottaa ihan projektiksi tänä vuonna.

      Poista
  4. Ties milloin olen viimeksi saanut kirjeen tai itse kirjoittanut! Edesmennyt tätini harrasti kyllä niitä.

    Hurjan sääli esim. tulevia historiantutkijoita ja elämäkertureita ajatellen. Edelfelt kirjoitti äidilleen Alexandralle noin 1000 kirjettä (usein piirroksin kuvitettuja!) ja Schjerfbekinkin kirjeitä ovat viime aikoina julkaistut romaanit hyödyntäneet. Esim Mila Teräs teoksessaan Jäljet. Mitä meistä tämän päivän ihmisistä jää jälkipolville? Valokuvatkin on digimuodossa, kenties tiedostoja ei tulevaisuudessa saa edes auki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, sanopa muuta! Luulen, että sain vielä 2010-luvun alussa pari pientä kirjettä, mutta sittemmin niitä ei tullut eikä ole tullut kirjoitettukaan.

      Se on tosiaankin sääli, että jotkut dokumentit voivat digitalisaation myötä kadota kokonaan. Minä olen muuten koettanut tehdä kirjoja joistakin kuvistani, pysyvät siten tallessa.

      Poista
  5. Kirjoitan välillä papalleni ja on minulla ollut vielä kirjekavereita. :) Toivottavasti kirjeet ja paperiversiot eivät unohdu maailmasta kokonaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl, ihana kuulla. Minulla oli paljon kirjekavereita nuorena, sitten kirjoittelu jäi. Ilokseni olen löytänyt muutaman Facebookista ja yhteydenpitoa on sitä kautta. Mutta ei se sama asia ole.

      Poista
  6. Kiitos vinkistä, tämä kirja menee hankintaan. Kirjoitan edelleen jonkin verran "joulu- & syntymäpäiväkirjeitä" kauniille paperille, papyrofiili kun olen. Uskon, että paperikirjeenvaihto alkaa pian elää uutta renessanssiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. En kovin helposti suosittele tätä kirjaa. Siinä on paljon kiinnostavaa, mutta jää vähän pinnalliseksi. Odotin, että olisi ollut enemmän juuri kirjeiden kirjoittamisesta taiteena tai edes taitona.

      Joulu- ja syntymäpäiväkirjeet kuulostavat ihastuttavilta. Onnellisena ovat ne läheisesi, jota kirjeitä saavat.

      Poista
  7. Minulla on paljon kirjepaperia ja nättejä kuoria,mutta totuus on että kirjeet menevät tänään sähköpostin muodossa. Postin lähettäminenkin on täällä vaivalloista,koska postimerkkejä saa vain posteista -Lahjojen mukana tosin ne nätitkin kuoret ja paperit tulee käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä postimerkkejä saa vain postista: täällä niitä saa kai kaikista kaupoista, mutta posti palvelee muuten koko ajan huonommin ja huonimmin. Mutta ihanat kirjepaperit jaksavat ilahduttaa.

      Poista
  8. No jaa, kirjoitan sentään postikortteja ulkomaanmatkoilla; senkin tavan useimmat ihmiset ovat unohtaneet tai "ulkoistaneet" sähköiselle tiedonvälitykselle, selfieistä puhumattakaan. Postikortit paperikauppojen telineissä näyttävät haalistuneilta, aikansa eläneiltä mutta kyllä niiden taakse voi vieläkin kirjoittaa... jotakin. Yleensä vastaanottojat eivät saa selvää käsialastani, mutta onhan heillä kuvat, haalistuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti, postikortteja kirjoitan minäkin. Ilahdun aina, jos saan itse, ja koeatan siksi lähettää ainakin muutamille läheiselle matkaterveiset kortin välityksellä. Haalistuneet kuvat vievät ihan toisiin paikkoihin!

      Poista
  9. kiva lukea kirjemestareiden kirjeitä, kiva tuliainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, kyllä vaan! Tämä kirja ei ollut sellainen kuin odotin, mutta sai miettimään kirjeiden kirjoittamista.

      Poista
  10. Äänikirjoja en harrasta, mutta netissä on rajattomat mahdollisuudet siihen, tosin lystistä pitää maksaa, ellei halua käyttää kirjaston kautta saatavia äänikirjoja. Ennen kirjoitin pitkiä kirjeitä ja sain myös niitä, nykyään kirjeeni rajoittuvat sähköposteihin, teksateihin ja kortteihin. Ehkä joulukirjeen voisi väsätä jollekin, eräs ystävättäreni on lähettänyt minulle aina sellaisen, viime joulu taisi olla poikkeus. Kiitos kirjaesittelystäsi:)

    VastaaPoista